Havaintoja erilaisista ilmiöistä

Sintran matkalla torstaina minuun iski flunssa, sunnuntain makasin hotellissa ihan reporankana. Satoi koko päivän niin ettei suuresti tehnyt mielikään kaupungille. Maanantaina oli jo parempi olo ja kiertelimmekin muutaman tunnin Chiadossa ihailemassa vanhoja hienoja taloja.

Sunnuntain sadetta lukuunottamatta sää on ollut koko ajan miellyttävä: vähintään puoliaurinkoista ja lämpötila kahdenkymmenen asteen vaiheilla. Kävelyä onkin tullut kymmenkunta kilometriä joka päivä, vaikka tutuimmat matkat ja pidemmät etäisyydet kuljetaan metrolla. Keskustan ulkopuolella on käyty muutamassa kauppakeskuksessa, jotka ovat suuria ja moderneja. Keskustahan on suojelualuetta, sinne ei saa rakentaa mitään radikaalia.

Kumpikaan meistä ei harrasta shoppailua, mutta kauppakeskukset ovat eräänlaisia nähtävyyksiä. Rakennus tai -kompleksi on usein huomiotaherättävä ja on mielenkiintoista katsella, mitä kaikkea sinne on keksitty asiakkaiden houkuttelemiseksi. Jos tavaroiden tarjonta edustaisi vähänkään kuluttajien todellisia tarpeita, ihmiset tarvitsisivat määrättömästi vaatteita, kenkiä ja asusteita ja lähes yhtä paljon elektroniikkaa ja kosmetiikkaa. Ruoka ja päivittäistavarat olisivat vain hyvin vähäinen, suorastaan marginaalinen tarve. Olen ennenkin kaupunkimatkoilla ihmetellyt, mistä suurkaupunkilaiset ostavat ruokansa. Ruokakauppoja ei monessa kaupungissa näy lähelläkään vilkkainta keskustaa, Helsinki on poikkeus säännöstä. Ja kuitenkin keskustassa on myös asuntoja, ei pelkästään kauppoja ja toimistoja.


Kauppakeskuksissa on yleensä iso alue, jossa on pelkkiä ravintoloita. Lissabonin keskustan kivijalkaravintoloissa on yleensä tarjolla tavanomaista eurooppalaista ruokaa, kauppakeskusten ravintoloissa on enemmän etnisiä vaihtoehtoja. Portugalilaisten suosikkikala näyttää olevan turska, sitä on tarjolla sekä tuoreena että kuivattuna. Paistettu tuore turska on ihan hyvää, kapakalaruokia ei ole kokeiltu; sitä lajia riittää yksi lipeäkalalounas kotona joulun aikaan. Hintataso on sellainen, että usein on syöty alle kympillä henkeä kohti, ja hintaan kuuluu lämmin ruoka, leipä lisukkeineen, juoma ja joskus myös jälkiruoka ja kahvi. Kaupoissa ruoka on suomalaiselle tosi halpaa; pari kertaa on ostettu iltapalaa hienon El Corte Ingles -tavaratalon supermarketista ja on hämmästelty, miten vähän ostokset maksavat. Mieleen on jäänyt, että siellä puolentoista litran vesipullo maksoi 47 senttiä, ja toisaalta Helsinki-Vantaan lentoasemalla puolen litran vesipullo maksoi 2,50 euroa. Lissabonin vesijohtovettä voi juoda, mutta se ei ole hyvää, siinä on jokin ikävä sivumaku.

Lissabonin maailmannäyttelyalueella Orientessa on Vasco da Gaman kauppakeskus. Vasco da Gaman mukaan on nimetty myös lähellä oleva torni ja silta. Vasco da Gaman silta on peräti 17 km pitkä, se johtaa yli Tejo-joen järvimäisen laajentuman. Aikaisemmin kävimme jo tällä alueella olevassa Oceanarumissa, toisella kerralla käveltiin vähän laajemmin katselemassa paikkoja. Vesipuistossa oli erilaisia moderneja suihkulähteitä. Orienten asema kuuluu myös alueeseen, siitäkin on tehty varsin näyttävä.

Orienten asema - Oriente station

Vasco da Gama -torni ja -silta - Tower and Bridge

Moderni suihkulähde - Modern fountain

Kaupungilla näkee aika paljon kerjäläisiä, kuten muissakin Etelä-Euroopan maissa. Minua järkyttää ja suututtaa se, että sivistysvaltioissa vanhusten ja vaikeasti vammaisten täytyy hankkia elatuksensa kerjäämällä, mikä on nöyryyttävää. Joku kertoi päätyneensä siihen, että antaa joka päivä yhdelle kerjäläiselle vähän rahaa ja rauhoittaa sillä tavalla omaatuntoaan. Siihen suuntaan on mekin menty. En tiedä miten tässä kulttuurissa suhtaudutaan kerjäläisiin, mutta katukuva kielii siitä, että yhteiskunta livistää vastuusta heidän kohdallaan. Kerjäläisten joukossa on varmasti huijareitakin, mutta on paljon myös sellaisia, joilla on jokin näkyvä paha vamma.


Englannin kielellä on pärjätty täällä aika hyvin, vaikka ei voikaan sanoa, että kaikki täällä osaisivat englantia. Portugali on myös suuri maailmankieli, portugalilaisten löytöretkien ja maailmanvalloitusten seurauksena sitä puhutaan Brasiliassa ja monessa Afrikan maassa, yhteensä yli 200 miljoonan ihmisen suulla. En osaa portugalia, mutta sukulaiskielten espanjan ja ranskan avulla osaan päätellä sanan sieltä, toisen täältä. Latinasta kehittyneiden kielten lisäksi myös englannissa on paljon latinasta otettuja sanoja, jotka näkyvät täällä samanlaisina tai lähes samanlaisina, esim. information on täällä informaçao. Ymmärrän siis vähän tekstiä, esim. erilaisia kylttejä. Puhuttu kieli on sitten ihan eri juttu, se kuulostaa minusta siltä kuin puhujalla olisi hampaat yhdessä ja suu supussa, ässät vain suhisevat ja surisevat ilmassa! Ei pidä tietenkään paikkaansa, minulle vain on jotenkin tullut sellainen mielikuva. Oma-aloitteisesti osaan sanoa aamulla "Bom dia!" ja kiittää "Obrigada."  Tässä kielessä kiitos on oikeastaan adjektiivi "(olen) kiitollinen", joten sitä käytetään sanojan mukaan joko feminiini- tai maskuliinimuotoisena: nainen sanoo "obrigada" ja mies "obrigado".

Tässä vaiheessa ollaan jo kotona Joensuussa. Paluulento ei ollut suora: lennettiin ensin Zürichiin, odoteltiin siellä pari tuntia, lennettiin Helsinkiin, nukuttiin yö lentoaseman alakerran hotellissa, ja kotona oltiin seuraavana päivänä ennen puoltapäivää eli vuorokausi sen jälkeen kun oli lähdetty Lissabonin hotellista.  Matkalle lähdön tärkein syy oli ottaa vähän eroa tähän pimeyteen ja harmauteen, ja se onnistui todella hyvin. Aurinko paistoi, ilma oli kirkasta ja puhdasta, vaikka oltiin suurkaupungissa. Huoneen ikkunasta oli aina ilo katsella Edward VII:n puiston vihreyttä, yli hotellin vieressä kulkevan monikaistaisen kadun. Tähän aikaan vuodesta turisteja ei ollut tungokseen asti, ja kaupunkitunnelma oli jotenkin rauhallinen. Iltaisin saattaa tietysti olla toista, me nyt oltiin liikkeellä vain päiväsaikaan. Kahdessa viikossa ehtii tutustua tähän kaupunkiin ihan riittävän hyvin, seuraavalla matkalla ollaan jossakin muualla.



This and that

I got a flu on the day we were in Sintra, that was Thursday. On Sunday I was too tired to go anywhere so we spent the day at the hotel. It was raining all day, it was a good day for resting. On Monday I was feeling better, and we walked around in Chiado admiring the fine old houses.

On Sunday it was rainy but otherwise the weather has been nice all the time: sunny or  almost sunny with the temperature around twenty degrees. We have walked about ten kilometres every day even if we have taken the metro on the longest distances and the streets we have walked so many times already, from Praça do Comerçio to Marques de Pombal. Outside the center we have been to a few big and modern commercial centers. There is nothing very modern in the center, because it is a protected area.

Neither of us has shopping as a hobby, but the malls are sort of sights. The building complex is often grand and it is interesting to see what lures they have invented for customers. If the supply of goods would show even a little realistically what people actually need, we would need endless amounts of clothes, shoes and accessories and almost as much cosmetics and electronics, but only very, very little daily goods like food. This is not the first time I wonder where the people living in big cities buy their food. In the center, I mean, not all the people live in suburbs. In many cities it's hard to find a grocery store; Helsinki is an exception to this.

Shopping centers don't always have a supermarket but there is usually a large area with restaurats. The corner restaurants in Lisbon center usually offer quite regular European food, in the mall restaurants there are more ethnic varieties. The favourite fish in Portugal seems to be the cod, fresh or dried. Fried fresh cod is good, but we haven't tried anything made of dried fish. One of traditional Finnish Christmas foods is made of dried cod; at home we eat it once at Christmas time. (I don't especially like it, but it is a tradition.) Here you can have a lunch for less than 10 euros, including the main course, bread, drink, perhaps dessert and coffee too.  In shops the food looks very cheap to a Finn (once you have found a shop). One example: in the fine department store El Corte Ingles a 1,5 litre bottle of water cost 47 cents. When I bought a water bottle of half a litre at Helsinki-Vantaa airport it cost 2,50 euro. You can drink the tap water in Lisbon, it is not dangerous, but it tastes bad.

In the Lisbon world exhibition area Oriente there is a Vasco da Gama Commercial Centre. There is also a Vasco da Gama Tower and a Vasco da Gama bridge. The bridge is 17 kilometres long and leads across the river Tejo, which here is large like a lake. We were here earlier, visited the Oceanario, now we looked around in a wider area. The water park shows different modern fountains. Oriente railway station is also a very interesting building.

In the city you see quite a few beggars, as in the other South European countries too. I think it's shocking that in a civilized country old or seriously disabled people have to get their living by begging, which is humiliating. I heard someone saying that he gives some money to one beggar every day, and we have also done something like that. I don't know how the beggars are thought of in this culture, but it seems that the society and administration neglect looking after people. Probably there are also those beggars who are only cheating, but there are so many who have a visible bad disability.

The English language has been ok here, even if you can't say that everybody speaks English. Portuguese is also a great world language, spoken by over 200 million people in Brasil and many African countries. I don't speak Portuguese, but with some knowledge of Spanish and French I can guess words here and there. Also the Latin-based English words help a lot. So I can understand something of written text, e.g. signs. But it is much harder to understand spoken language. Portuguese spoken sounds to me like the speaker has his teeth together and his lips very small, and the hissing and  burring s-sounds just flying around. I can only say "Bom dia" in the morning and "obrigada" for thank you. It is interesting that saying thanks has a gender, ladies say "obrigada" and men say "obrigado".

Now that we are finishing this blog, we are already at home in Joensuu. There was no convenient straight flight available. We flew to Helsinki via Zurich and had to stay overnight at an airport hotel in Helsinki. The main reason why we went to Lisbon was to have a bread from this grey and dark November at home, and this worked really well. It was sunny, bright and warm. It was a pleasure to see the greenness of Edward VII's park from our hotel room window, over the wide and busy street. At this time of the year there were not too many tourists, and the city looked almost peaceful. Of course, we were outside only in the daytime, it may be quite different at night. Two weeks seemed quite enough in this city, next time we'll be simewhere else.

Sintrassa

Eilen kävimme opastetulla retkellä Sintrassa, 25 kilometrin päässä Lissabonista. Sintra on aikoinaan ollut Portugalin kuninkaallisten kesäpaikka, koska se on vuoristossa ja ilma on siellä viileämpää ja raikkaampaa kuin kuumassa Lissabonissa.

Meillä oli aluksi ajatuksena mennä Sintraan omin päin bussilla, mutta päädyimme sitten opastettuun retkeen, ja sitä samaa voi suositella muillekin kävijöille. Sintrassa kiinnostavat kohteet ovat usean kilometrin päässä toisistaan ja kohteisiin liittyy niin paljon historiallista tietoa että on ehdottomasti hyvä jos on joku joka kuljettaa ja opastaa. Meitä oli pikkubussissa vain kolme turistia, meidän lisäksemme taiwanilainen nainen. Opas ja autonkuljettaja oli erittäin hyvä, hänellä riitti tarinaa koko päiväksi. Menomatkalla nähtiin myös muutama kiinnostava paikka. Cascais ja Estoril ovat lähellä Lissabonia sijaitsevia rantapaikkoja, entisiä kalastajakyliä, joista on tullut kalliita rantakohteita. Opas kehui tietä maailman kauneimmaksi maantieksi - no, näitä maailman kauneimpia teitä on ympäri maailmaa. Mutta sillä tieosuudella on kuulemma filmattu vauhdikas autolla-ajo elokuvaan Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa. Ian Fleming oli vakoilija-aikoinaan asustanut Estorilissa ja käyttänyt silloin saamiaan kokemuksia monissa Bond-kirjoissaan. Elokuvassa Casino Royal oleva kasino on myös Estorilissa. Lisäksi menomatkalla käytiin Euroopan mantereen läntisimmässä kohdassa, Cabo da Rocassa. Sieltä kuulemma kirkkaalla säällä näkyy New Yorkiin asti.

Cascaisin hienostorantaa - Posh houses in Cascais

Kalanpyydyksiä hiekkarannalla - Beach and fish traps in Cascais

Euroopan mantereen länsireunalla - On the westernmost point of European continent

Sintran päänähtävyys on Palacio de Pena, jonka on suunnitellut joku kuningatar Maria II:n prinssipuolison ystävä, ei mikään arkkitehti. Rakennus on kuin satukirjasta, monimutkainen ja monivärinen. Osa siitä on tehty entiseen nunnaluostariin, ja sen huoneet ovat yllättävän pieniä mutta sitäkin koristeellisempia. Toinen puoli on rakennettu varta vasten linnaksi ja siellä on korkeampia, kuninkaallisemman näköisiä huoneita. Linna on hyvin mielikuvituksellinen ja romanttinen, mutta ei oikein arvokkaan tuntuinen. Se sijaitsee vuoren huipulla, sieltä on avara näköala ympäristöön, mutta sinne kulkeminen on työlästä. Meidän oppaamme vei meidät autolla pääportille, josta oli bussikuljetus viimeisen jyrkän rinteen päälle, mutta omalla autollaan tulijat joutuvat kävelemään parkkipaikalta portille hengästyttävän ylämäen. Linnaa ympäröi suuri puisto, jossa on erilaisia rakennuksia polkujen varrella. Linna ja puisto samoin kuin Sintran vanha keskusta ovat Unescon maailmanperintökohteita.

Penan palatsin kirkon alttaritaulu - The altarpiece in the Pena Palace church

Sintran kaupungin keskustassa kävimme syömässä ja kiertelimme vähän aikaa jyrkillä ja mutkikkailla kaduilla. Sitten oppaamme vei meidät matkan toiseen suureen kohteeseen, Quinta da Regaleiraan. Se on kartano ja suuri puisto, jotka on rakennettu 1900-luvun alussa kuten Penan palatsikin. Omistaja oli vapaamuurari ja puistossa on suuri määrä erikoisia rakennuksia, kaivoja, tunneleita, luolia ja labyrintteja. Kaikilla paikoilla on symbolinen merkitys ja vapaamuurarien ideologia on mukana koko ajan niin että maallikko ei oikein tahdo pysyä kärryillä. Oppaan perässä kuljettiin pimeitä ja sokkeloisia käytäviä, välillä kiivettiin korkeisiin torneihin ja välillä laskeuduttiin syvään kaivoon. Viimeksi tultiin kartanon päärakennukseen, joka on sen viikko sitten mainitsemani manuelistisen tyylisuunnan läpitunkema. Ilman taidehistoriallista tietoa sanoisin että manuelistisen tyylin rakennukset ovat täpötäynnä koristeellista ripellystä.

Sintran keskustaa - A street in the center of Sintra

Opas ja Timo manuelistisen kartanorakennuken edessä - Our guide and Timo in front of the manueline manor.

Seinämaalaus, Quinta da Regaleira - Wall painting

In Sintra

Yesterday we were on a guided trip to Sintra, 25 kilometres from Lisbon. The Portuguese royalty used to spend their summers in Sintra; because it is on the mountains, the air ist cooler and fresher there than in hot Lisbon.

We first planned to go to Sintra on our own by bus, but then decided to join a guided tour instead, and we recommend also others to do so. In Sintra the interesting places are several kilometres from each other, and there is so much history hidden behind the buildings and parks that you really need someone to guide you. Our group was small, only three tourists and the guide who drove us all the way in a minibus and told us about all the places we saw. He was really good. On the way to Sintra we saw a few interesting places. Cascais and Estoril are not far away from Lisbon. They used to be fishing villages but nowadays they are very popular among rich people so that ordinary Portuguese people can't afford to live there any more. We drove along a road by the sea, according to the guide the most beautiful road in the world. He also told that some car chase episode in the Bond film In Her Majesty's Secret Service has been filmed on that road. Ian Fleming has stayed in Estoril and knew the place well, and also other Bond films have been partly shot in Cascais and Estoril.  Another place we saw on the way was Cabo da Roca, the westernmost point of continental Europe. The guide said that on a clear day you can see all the way to New York. Timo and I said that it looks very much the same as the northernmost point on continental Europe, Nordkapp in Norway, in summer. He asked us if it's possible to see New York from there. We said no, but you can see the North Pole!

The main sight of Sintra is the Palace of Pena. It was designed by no architect but a friend of Queen Maria II's prince consort. It looks like a castle from a storybook, it's colourful and complicated. Part of it was built in an old convent, the rooms are small and low but very decorative. The other part was made to be a castle and there the rooms are higher and more royal-looking. The castle is romantic and very imaginative but not very dignified. It is located on top of a mountain; the view is great once you have got there. Our guide drove us to the main gate, but those who come by their own car have to walk uphill from a parking lot.  A shuttle bus took visitors from the gate up to the castle. The castle is surrounded by a large park with paths and many kinds of buildings. Pena Palace, its park and the whole town of Sintra are in Unesco World Heritage.

In the center of Sintra town we had lunch and walked around on the steep and narrow streets. Then our guide took us to another amazing place, Quinta da Regaleira. It is a manorhouse with a large park, built in the early years of 20th century, about the same time as the Palace of Pena. The owner was a freemason, and the park is full of curious places with mason symbolicism: towers, wells, fountains, statues, caves, stairs and corridors inside the rock. Our guide walked with us through the  park and told us about the meaning of all the places, but if you don't know the freemason ideology it was hard to follow. At the end of the tour we visited the main house. A week ago I mentioned the manueline style in buildings. Now I can say, without any art historical knowledge, that manueline buildings are exuberantly ornated with decorations, just like the main building of Quinta da Regaleira.

Rinteillä

Kaupunkimatkoilla meillä on tapana liikkua paikasta toiseen joko jalkaisin tai julkisilla kulkuneuvoilla. Taksia käytetään erittäin harvoin. Kävellessä näkee enemmän ja voi pysähtyä aina kun näkee jotakin kuvattavaa. Kartan lukeminen on yleensä hauskaa, joskus tosin vähemmän hauskaa. Metrossa, bussissa ja ratikassa voi rauhassa katsella paikallisia ihmisiä ja panna merkille miten tällä paikkakunnalla käyttäydytään. Sitäpaitsi on mielenkiintoista selvittää eri kulkuneuvojen kulkureittejä.

Sunnuntaina käveltiin keskustan länsipuolisilla rinteillä, Estrelan ja Bairro Alton alueilla. Valkoinen kirkko Basilica da Estrela on antanut nimen ympäristölleen. Kirkon vieressä on puisto, joka näytti olevan suosittu sunnuntaipaikka, varsinkin lapsiperheille ja koiranomistajille. Puiston leikkipaikalla oli suomalaiset Lappsetin leikkirakennelmat. Estrelan puiston jälkeen kuljeskeltiin pienillä jyrkillä  kaduilla ja yritettiin seurata opaskirjan esittelemää kävelyreittiä. Ongelmaksi tuli se, että alueella on paljon pieniä katuja, joiden kaikkien nimiä ei ole missään kartassa ja niin sitten tietysti päädyttiin kulkemaan minne nenä näyttää. Ei sekään ollut huono menetelmä, se vei mm. näkemään läheltä rauniokirkko Igreja do Carmon, jonka kattokaaret kohoavat ympäristöään korkeammalle ja joka näkyy laakson aukioille Rossiolle ja Restauradoresille. Kirkko on raunioitunut v. 1755 suuressa maanjäristyksessä, ja paljon ihmisiä kuoli, kun kesken jumalanpalvelusta katosta alkoi putoilla kiviä seurakuntalaisten päälle.

Rinteen pikkukujia ja portaikkoja pitkin päästiin lopulta Rossiolle ja siitä sitten Avenida de Liberdadea pitkin takaisin hotellille. Avenidalla oli näköjään torikirppis sunnuntain kunniaksi. Siellä oli jos jonkinnäköistä kaupattavaa, omien tavaroiden kirpputorimyyntiä, käsitöitä, kierrätystavaraa, antiikkia, turistirihkamaa, turkiksia, keräilytavaroita ynnä muuta. Kännykän Sports Trackerin mukaan kävelyä tuli päivän mittaan 11 kilometriä.

Maanantainä lähdettiin kokeilemaan toista opaskirjan kävelyreittiä, itäpuolen rinteitä pitkin Alfaman kautta São Jorgen linnaan. Alfama on vielä sekavampi kaupunginosa kuin Bairro Alto, siellä on rapistuneiden talojen välissä uskomaton määrä ahtaita ja sokkeloisia pikkukatuja. Timpan mielestä seutu näytti viehättävältä, minusta jonkin verran ahdistavalta. Välillä ihmeteltiin, miten hämmästyttäviin paikkoihin jotkut ajavat autoilla, ja jos vielä ajavatkin sinne, mitenkähän mahtavat päästä sieltä autoineen pois. Kartanluku oli aika haasteellista, mutta niinpä vain selvittiin linnan lähistölle. Ihan loppumatkaan piti jo kysyä neuvoa, mutta sen jälkeen oltiin itseemme tyytyväisiä, kun päästiin perille omin voimin eikä taksilla hurauttamalla kuten muutamat muut näyttivät tekevän.

São Jorgen eli Pyhän Yrjön linna on yksi Lissabonin päänähtävyyksistä. Se on alun perin rakennettu joskus 1000-luvulla ja ollut aikanaan kuninkaanlinna ja sittemmin puolustuslinnoitus. Linnassa käyminen kuuluu ilmeisesti asiaan Lissabonin turisteille, sieltä on laaja näköala mutta itse linnassa ei ole muuta nähtävää kuin kiviseinät. Paikoin pääsee kiipeämään muurien päälle ja siellä voi kiertää ympäri rakennusta. Meissä Pyhän Yrjön linna ei herättänyt suurta innostusta.

Tällä maanantain retkellä ajettiin kolmen kilometrin matka hotellilta keskustaan metrolla. Metrolla matkustaminen on hyvin edullista, kertalippu maksaa 1,40 €. Käytössä on eräänlaiset matkakortit, joihin voi ladata rahaa ja maksella sillä metromatkoja. Yritettiin Markiisi Pombalin asemalla ladata korttejamme automaatissa, mutta kaikki ohjeet oli kirjoitettu portugaliksi, eikä homma meiltä onnistunut. Mentiin sitten lipunmyyntikojun jonoon, ja kun se eteni kovin hitaasti, vaihdettiin toisen kojun jonoon, joka oli hiukan vähemmän hidas. Lipunmyyjä tutki hartaasti joidenkin asiakkaiden joitakin lomakkeita, keskusteli pitkään joidenkin asiakkaiden kanssa ja puhui välillä puhelimeen. Näköjään lipunmyyjän töihin kuului kaikenlaísta muutakin kuin lippujen myyminen. Yleensäkin täällä näyttää olevan työnteossa erilainen mentaliteetti kuin Suomessa. Jokaista hommaa tekemään tarvitaan paljon ihmisiä eikä tehokkuus ole tärkeimpiä päämääriä. Hotellin aamiaishuoneessa häärii yleensä 5 tai 6 tarjoilijaa; tosin heitä ei voi moittia tehottomuudesta, pöydät siivotaan reippaasti ja usein joku jopa ehtii esitellä asiakkaalle, mihin pöytään hän voisi istahtaa. Mutta joku muu voisi toimia yhtä reippaasti: tämän 6-kerroksisen hotellin toinen hissi on ollut epäkunnossa jo viikon, ovelle on teipattu lappu, jossa pahoitellaan että hissi on väliaikaisesti pois käytöstä. Väliaikainen alkaa näyttää pysyvältä.



On the slopes

 When we are as tourists in a city, we usully go from one place to another either walking or on public transport, and very rarely take a taxi. When you are walking, you can see everything better and you can always stop when you want to take photographs. I think reading a map is often fun, though sometimes not so fun, and it is interesting to find out the routes of buses and trams. On  a bus, tram or train you can watch local people, how they look and how they behave.

On Sunday we walked on the westen slopes, in Estrela and Bairro Alto. The big white church Basilica da Estrela has given the name to its neighbourhood. Next to the church is a nice park that seemed to be a very popular place for families and dogowners to spend their Sunday. After the park we walked on the steep and small streets trying to follow the route described in our guidebook, but it was not very easy, because there were many streets so small that their names were not on any map. So finally we just walked on amd made random turns and so we found e.g. the ruined church Igreja do Carmo. It was ruined in the great earthquake in 1755. Lots of people died in the church, when the earthquake started at the time of service and stones dropped from the ceiling on the people and killed them.

We finally made it down to Rossio along the little alleys and stairs and walked back to our hotel along  Avenida de Liberdade. There was a kind of market in the park of Avenida, there were lots of people selling flea market things, handicrafts, collector's items, antiquities, souvenirs and all kinds of thinga. When we got to the hotel, our Sports Tracker showed that we had walked 11 kilometres.

On Monday we went for another route in our guidebook, from Praca do Comercio up to Castello São Jorge through Alfama. In Alfama there are ramshackle houses and very narrow streets in a labyrinth, where map-reading is very difficult. Timo thought it looked charming, to me it looked a bit distressing. Sometimes we were amazed what kind of places people drive their cars to, and it seemed even more amazing if they ever can drive out of thos places. After all the maze we got up and only once had to ask for directions to get to the gate of the castle. We were very pleased with ourselves, having climbed there on our own and not come by taxi as some people seemed to do.

The castle of São Jorge is one of the main sights in Lisbon. It was originally built some time in the 10th or 11th century and it has been used as a royal castle and also as a fortress. What is there now for a tourist? A  wide view over the city and the river Tejo, and handsome stone walls. In some places it is also possible to climb on top of the walls and walk around the building. Perhaps some other people are more enthusiastic about this castle than we.

This time we took the underground, or metro, to the center and back to the hotel. Metro tickets are quite cheap, 1,40 €. We have travelcards, where you can load money for paying in the metro, and we tried to load in some more money in an automat, but all the instructions were only in Portuguese so we didn't quite understand what to do and went to queue to a ticket booth. It took a long time before we could reach the clerk, she spent a lot of time reading some sheets other customers gave her and having long converstions with some other customers. Obviously selling tickets is not her only job.

It seems that in Portugal there are often more people doing a job than in Finland, e.g. waiters and clerks. But still things are not always done very effectively. At this hotel there are six floors and two lifts. For a week now one of the lifts has been out of order, "temporarily", as it says on a piece of paper attached to the door. To us it looks more like "permanently".

Hop On Hop Off

Torstaina ja perjantaina kierreltiin kaupunkia kiertoajelubussin kahden päivän lipulla. Sightseeing-bussien lähtöasema on tässä Pombalin markiisin kupeessa ja näköetäisyydellä meidän hotellihuoneen ikkunasta. Torstaina ajeltiin keskustan kautta Belémin suuntaan.  Belém on keskustasta muutama kilometri länteen, ja se on kuuluisa erityisesti tornista, joka on aikoinaan rakennettu Tejon suulle suojaamaan kaupunkia mereltä tulevilta vihollisilta. Nykyään se on koristeellinen ja kaunis turistinähtävyys ja yksi Lissabonin symboleista.

Tornin lähistöllä joen rannassa on löytöretkeilijöiden muistomerkki, Padrão dos Descobrimentos. Se on suuri nelikulmainen pystyssä seisova kivilaatta, jonka kummallakin sivulla on pullistuneet purjeet ja joukko ihmishahmoja, jotka esittävät löytöretkeilijöitä. Kärjessä, laivan keulassa on kuningas Henrik Purjehtija (joka ei itse koskaan käynyt missään mutta järjesti mahdollisuuksia muille). Matkoilla käy aina joskus niin, että kun on erityisesti odottanut jonkin tietyn kohteen näkemistä, se onkin sitten remontissa ja rakennustelineiden peitossa. Meille kävi näin Roomassa Trevin suihkulähteellä ja näin kävi myös tällä muistomerkillä. Hyvähän se on että paikkoja pidetään kunnossa.

Belémissä on myös Hieronymuksen luostari, josta opaskirja sanoo, että se on "löytöretkien ajan vaurauden monumentti ja manuelistisen arkkitehtuurin huipentuma". Kävimme kirkossa, emme kiertäneet koko luostaria. Kirkko oli kyllä koristeellinen, mutta ei ahdistavan täyteen tungettu, kuten muutamat muut katoliset kirkot. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, että kuninkaallisten haudoilla sarkofagia kannatteli aina kaksi elefanttia.

Perjantain kiertoajelun huippukohdat olivat meriakvaario Oceanário ja kaakelimuseo Museu do Azuleijo. Oceanário on osa Lissabonin maailmannäyttelykokonaisuutta vuodelta 1998. Rakennuksen keskellä on valtava akvaarioallas, jota pääsee katsomaan joka puolelta kahdelta eri tasolta. Siinä on noin sata kalalajia maailman eri valtameristä. Kaloja on niin paljon, että tyhjää ikkunaa ei tarvitse katsella missään kohdassa. Lisäksi käytävien varrella on pienempiä akvaarioita, joissa on pieniä kaloja ja merikasveja.  Timppa lumoutui meduusa-altaasta ja kuvasi kymmenien ruutujen verran ylös ja alas leijuvia meduusoja. Merisaukot olivat juuri niin sympaattisia kuin televisiosta on nähty. Pienet pingviinit taapersivat rantakivillä vähän vaivalloisesti, mutta kun alemmassa kerroksessä pääsi näkemään niiden sukeltamista, ei voinut kuin ihastella

Espanja ja Portugal ovat kaakelimaita. Täällä ei ole ainakaan vielä nähty talojen ulkoseinissä isoja kaakelitaideteoksia kuten Espanjassa, mutta muutaman ravintolasalin seinässä on ollut komeita tauluja. Kaakelimuseo on entinen nunnaluostari, jossa on seinillä vanhastaan sinivalkoisia kaakeleita, ja muualta tuoduista  on rakennettu näyttelyitä. Tämän luostarin kirkossa seinät olivat täynnä kaakelikuvia ja kullattua kirkkodekoraatiota vieri vieressä.

 

Hop On Hop Off

On Thursday and Friday we used a two-day ticket on a sightseeing bus. The buses start by Marquis de Pombal, and we can see them from our hotel room window. On Thursday we went through the centre and westwards alongside the river to Belém. Belém is famous for an old tower, constructed to protect the town against enemies coming from the sea. Now it is a beautiful sight for tourists and one of the symbols of Lisbon.

Not far from the tower, on the riverside, is the explorers' monument, Padrão dos Descobrimentos. It is a large square slab of stone standing upright. On both sides it has sails and several male figures, with Henry the Navigator standing in front. I was looking forward to seeing this monument, but unfortunately it is being restaured and hidden in scaffolding. Well, I must be glad that they are taking good care of it.

The monastery or Mosteiro dos Jeronimos is another landmark in Belém. Our guidebook says that it is "the monument of the wealth of the discoveries and the peak of architecture in its time". It is true that the building is grand and decorative. We didn't go the full tour of the monastery, we just wanted to see the church. One interesting detail was that the royal sarcophaguses were carried by two elephants.

On Friday we looked around on a different route and hopped off the bus at Oceanário and the Tile Museum, Museu de Azulejo. Oceanário is part of the Lisbon World Exhibition complex. There is a huge seawater aquarium with fish from all oceans in the world. You can see the fish around the tank on two different levels, and there is so much fish that you never have to look at an empty window. In smaller aquariums along the corridors there are smaller fish and all kinds of sea plants. Timo was fascinated by jellyfish and spent a long time photographing them. Also sea otters, penguins and puffins were cute.

In Spain and Portugal you can see great artwork made of tiles. Of the three pictures above the top and middle tilework we saw in cafes and the lowest picture is from the tile museum. The museum is an old convent, where tiles were used a lot in the building. Even the convent church has walls filled with blue and white pictures.

Lissaboniin

Kaksi vuotta sitten paettiin rospuuttoa Uuteen-Seelantiin, viime syksynä Italiaan ja nyt on vuorossa Portugali. Tänne tuloa on haikailtu ennenkin, mutta suunnitelma on kaatunut hankaliin lentoyhteyksiin. Suoria lentoja Helsingistä Lissaboniin oli nytkin hyvin vähän, ja ne on ajoitettu niin että joko lähtö on aamuyöstä tai perille tulo iltayöstä. Nyt päätettiin, että meille se aamulento on vähemmän epämiellyttävä. Ja kun tunnin myöhässä lähtenyt kone oli jyrrännyt neljän ja puolen tunnin matkan, oltiin perillä Lissabonin lentoasemalla jo ennen yhdeksää. No joo, onhan siinä se kahden tunnin aikaerokin vaikuttamassa. Mutta joka tapauksessa meillä oli koko ensimmäinen päivä aikaa ottaa tuntumaa tähän kaupunkiin.

Lissabonin keskusta levittäytyy usealle jyrkälle kukkulalle ja niiden keskellä olevaan tasamaahan, siis kattilamaastoon.  Tasainen alue on aika pieni, siihen kuuluu lähinnä Tejo-joen ranta ja rannassa olevan Praca do Comercio, sen takana olevat aukiot Rossio ja Restauradores sekä niitä yhdistävät kadut. Restauradoresilta alkava puistokatu Avenida da Liberdade onkin sitten jo ylämäkeä. Liberdaden yläpäässä on iso liikenneympyrä, jonka keskellä on mahtipontinen marmoripylväs ja sen huipulla seisoo Pombalin markiisi leijonan kanssa. Pombalin markiisin patsas on meille tärkeä maamerkki, koska hotellimme on ihan sen liikenneympyrän lähellä. Liikenneympyrän alla on metroasema, jonne tulimme lentoasemalta laukkuinemme alle kahden euron hinnalla ja pääsimme siis hyvin näppärästi hotelliin.

Praça do Comerçio

Marques de Pombal

Tiistaina kuljeskelimme jalkaisin  tällä tasamaalla ja ihailimme omaleimaisia vanhoja rakennuksia. Yksi täällä vaikuttanut rakennustyyli on uusmanuelistinen tyyli, josta en oikein ole saanut selville muuta kuin että se on hyvin koristeellista. Ehkä vaikutelma selvenee täälläoloaikana. Toinen piirre, jota näkee muissakin kuin julkisissa rakennuksissa, on kaakelien käyttö ulkoseinissä. Laatat ovat yleensä kuviollisia, enimmäkseen sini- ja vihreäsävyisiä, mutta muitakin värejä näkyy. Kaduilla ja aukioilla näkee mosaiikkikuviointia, joka on tehty vaaleasta kalkkikivestä ja jostakin tummasta kivilajista. Näyttää kauniilta, mutta erityisesti vaaleat kivet ovat märkänä liukkaita. 

Keskiviikko oli harmaa ja vähän sateinen päivä, aivan omiaan museossa kiertelyyn. Kun ennen matkaa haeskelin tietoa Lissabonista, löysin Calouste Gulbenkianin museon, josta en ollut ennen kuullutkaan. Gulbenkian oli turkkilainen öljypohatta, joka muutti Portugaliin toisen maailmansodan aikana. Hän oli innokas taiteenkeräilija ja oli sijoittanut omaisuuttaan erilaisiin taideaarteisiin. Hän oli mm. ostanut Neuvostoliitosta bolsevikeilta Venäjän tsaareille kuuluneita taide-esineitä. Gulbenkian testamenttasi taidekokoelmansa Portugalin valtiolle, ja niinpä täällä on nyt hänen kokoelmiaan esillä lahjoittajan nimeä kantavassa taidemuseossa. Museorakennus itse on 60-luvun tyylinen betonilaatikko, ruma kuin mikä, mutta piiloutuu rehevään puistoon ja pitää sisällään vaihtelevan kokoelman taidetta muinaisesta Egyptistä, Roomasta, Kreikasta, Persiasta, Intiasta, Kiinasta, Japanista ja tietysti Euroopasta. Minulle on jäänyt mieleen esim. ehjä ja virheetön kultainen faaraon kuolinnaamio, monivärisiä kaakeleita 1500-luvun Lähi-idästä, Rembrantin vanhan miehen muotokuva ja Rubensin vaimon kuva sekä kaksi kevytmielistä kentauripariskuntaa, seinänkokoisia kuvakudoksia ja ranskalaisia jugendkoruja.

Pombalin markiisin yläpuolella mäenrinteessä on Edvard VII:n puisto. Edvard oli Englannin kuningatar Viktorian vanhin poika ja hänen seuraajansa hallitsijana. 1900-luvun alussa Edvard kävi Lissabonissa vahvistamassa jonkin Britannian ja Portugalin välisen liiton, ja käynnin kunniaksi tänne perustettiin kuninkaan nimeä kantava puisto. Puiston keskiosassa ei ole puita vaan nurmikon keskellä on muotoon leikattu puksipuuaita, joka näyttää parhaalta puiston yläpäästä katsottuna. Puiston yläpäässä onkin näköalapaikka, jonka suihkulähdettä epäilin rakennusjätteestä kootuksi. Kävi ilmi, että se kunnioittaa vuoden 1974 neilikkavallankumousta. Sama merkittävä tapahtuma on saanut nimiinsä myös toisen kohteen, Tejo-joen ylittävä pitkä ja korkea kaksitasoinen riippusilta on nimeltään Ponte 25 de Abril, kumous nimittäin alkoi 25.4.1974. 

Täällä monien paikkojen nimet ovat monisanaisia ja ulkomaalaiselle vähän hankalia. Tämä hotelli on kadulla, jonka nimi on Rua Joaquim Antonio de Aguiar. Samaa tyyliä noudattaen Joensuussa voisi olla vaikkapa Kauppaneuvos Kyösti Juhani Kakkosen katu tai Joensuu-päivän mukaan nimetty Marraskuun kahdennenkymmenennenyhdeksännen päivän silta. Onneksi ei ole. 


To Lisbon

November is the darkest and gloomiest month of the year in Finland. Now that Timo and I are no longer at work, we have every year escaped some of that darkness, two years ago to New Zealand, last year to Italy and now to Portugal. We left Helsinki last Tuesday, 8 November, very early in the morning, and arrived in Lisbon before nine, even though the flight was an hour late. Well, it helped that there is a two-hour time difference between Finland and Portugal. Anyway, it was good to have a whole day to go around on day one.  

The center of Lisbon is located on several steep hills and a valley between them. The flat area is not very large, it includes the shores of the river Tejo, the squares Praca do Comercio, Rossio and Praca dos Restauradores and the streets between them. The parkway Avenida da Liberdade leading north from Restauradores is climbing uphill towards a roundabout in its northern end. In the middle of the roundabout stands a pompous marble pillar with a statue of Marquis de Pombal standing on top of it  with a lion. This monument is an important landmark to us, because we are staying at a hotel next to it. There is an underground station below the roundabout, and it was really easy for us to come to the hotel from the airport, we just took the metro to the Marquis de Pombal station, and it cost less than two euros.

On Tuesday we walked around on those above mentioned squares and streets and admired the old buildings. Some of them are quite decorative in a traditional Portuguese style. One of the traditions is to cover the walls with coloured tiles. The most common colours are blue, green and white, but there are also other colours. The pavements and squares are covered with small cubic stones, white and black, and they form different patterns. From old experience on Madeira we know that the white stones are very slippery when wet.

Wednesday was grey and a bit rainy, a good day for going to museum. Finding out facts of Liverpool before this trip I read of Calouste Gulbenkian for the first time. He was an extremely rich Turkish man who had moved to Portugal and who collected art from Europe, Middle East, China and Japan. When he died, he left his priceless collection to the state of Portugal, and it can be seen in Museu Calouste Gulbenkian. We enjoyed this museum, I liked especially some paintings of Rembrandt and Rubens, a gold mask of a pharaoh, Arabic tiles and French jewellery.

The park above Marquis de Pombal is called Parque Eduardo VII. It was named after Edward VII, King of England, when he had made some agreement with Portugal in the early years of 20th century. The middle of the park is treeless, there is only a low-cut hedge in square forms, as you can see in the picture. At the top of the park there is a viewpoint with a fountain in memory of the Carnation revolution that started on 24 April 1974. That date is important to the Portuguese, they have also named the bridge crossing the Tejo after that date, Ponte 25 de Abril.  The names of streets and other places are often made up of several words or even dates. That is quite confusing to foreigners who don't know the language.