Lissaboniin

Kaksi vuotta sitten paettiin rospuuttoa Uuteen-Seelantiin, viime syksynä Italiaan ja nyt on vuorossa Portugali. Tänne tuloa on haikailtu ennenkin, mutta suunnitelma on kaatunut hankaliin lentoyhteyksiin. Suoria lentoja Helsingistä Lissaboniin oli nytkin hyvin vähän, ja ne on ajoitettu niin että joko lähtö on aamuyöstä tai perille tulo iltayöstä. Nyt päätettiin, että meille se aamulento on vähemmän epämiellyttävä. Ja kun tunnin myöhässä lähtenyt kone oli jyrrännyt neljän ja puolen tunnin matkan, oltiin perillä Lissabonin lentoasemalla jo ennen yhdeksää. No joo, onhan siinä se kahden tunnin aikaerokin vaikuttamassa. Mutta joka tapauksessa meillä oli koko ensimmäinen päivä aikaa ottaa tuntumaa tähän kaupunkiin.

Lissabonin keskusta levittäytyy usealle jyrkälle kukkulalle ja niiden keskellä olevaan tasamaahan, siis kattilamaastoon.  Tasainen alue on aika pieni, siihen kuuluu lähinnä Tejo-joen ranta ja rannassa olevan Praca do Comercio, sen takana olevat aukiot Rossio ja Restauradores sekä niitä yhdistävät kadut. Restauradoresilta alkava puistokatu Avenida da Liberdade onkin sitten jo ylämäkeä. Liberdaden yläpäässä on iso liikenneympyrä, jonka keskellä on mahtipontinen marmoripylväs ja sen huipulla seisoo Pombalin markiisi leijonan kanssa. Pombalin markiisin patsas on meille tärkeä maamerkki, koska hotellimme on ihan sen liikenneympyrän lähellä. Liikenneympyrän alla on metroasema, jonne tulimme lentoasemalta laukkuinemme alle kahden euron hinnalla ja pääsimme siis hyvin näppärästi hotelliin.

Praça do Comerçio

Marques de Pombal

Tiistaina kuljeskelimme jalkaisin  tällä tasamaalla ja ihailimme omaleimaisia vanhoja rakennuksia. Yksi täällä vaikuttanut rakennustyyli on uusmanuelistinen tyyli, josta en oikein ole saanut selville muuta kuin että se on hyvin koristeellista. Ehkä vaikutelma selvenee täälläoloaikana. Toinen piirre, jota näkee muissakin kuin julkisissa rakennuksissa, on kaakelien käyttö ulkoseinissä. Laatat ovat yleensä kuviollisia, enimmäkseen sini- ja vihreäsävyisiä, mutta muitakin värejä näkyy. Kaduilla ja aukioilla näkee mosaiikkikuviointia, joka on tehty vaaleasta kalkkikivestä ja jostakin tummasta kivilajista. Näyttää kauniilta, mutta erityisesti vaaleat kivet ovat märkänä liukkaita. 

Keskiviikko oli harmaa ja vähän sateinen päivä, aivan omiaan museossa kiertelyyn. Kun ennen matkaa haeskelin tietoa Lissabonista, löysin Calouste Gulbenkianin museon, josta en ollut ennen kuullutkaan. Gulbenkian oli turkkilainen öljypohatta, joka muutti Portugaliin toisen maailmansodan aikana. Hän oli innokas taiteenkeräilija ja oli sijoittanut omaisuuttaan erilaisiin taideaarteisiin. Hän oli mm. ostanut Neuvostoliitosta bolsevikeilta Venäjän tsaareille kuuluneita taide-esineitä. Gulbenkian testamenttasi taidekokoelmansa Portugalin valtiolle, ja niinpä täällä on nyt hänen kokoelmiaan esillä lahjoittajan nimeä kantavassa taidemuseossa. Museorakennus itse on 60-luvun tyylinen betonilaatikko, ruma kuin mikä, mutta piiloutuu rehevään puistoon ja pitää sisällään vaihtelevan kokoelman taidetta muinaisesta Egyptistä, Roomasta, Kreikasta, Persiasta, Intiasta, Kiinasta, Japanista ja tietysti Euroopasta. Minulle on jäänyt mieleen esim. ehjä ja virheetön kultainen faaraon kuolinnaamio, monivärisiä kaakeleita 1500-luvun Lähi-idästä, Rembrantin vanhan miehen muotokuva ja Rubensin vaimon kuva sekä kaksi kevytmielistä kentauripariskuntaa, seinänkokoisia kuvakudoksia ja ranskalaisia jugendkoruja.

Pombalin markiisin yläpuolella mäenrinteessä on Edvard VII:n puisto. Edvard oli Englannin kuningatar Viktorian vanhin poika ja hänen seuraajansa hallitsijana. 1900-luvun alussa Edvard kävi Lissabonissa vahvistamassa jonkin Britannian ja Portugalin välisen liiton, ja käynnin kunniaksi tänne perustettiin kuninkaan nimeä kantava puisto. Puiston keskiosassa ei ole puita vaan nurmikon keskellä on muotoon leikattu puksipuuaita, joka näyttää parhaalta puiston yläpäästä katsottuna. Puiston yläpäässä onkin näköalapaikka, jonka suihkulähdettä epäilin rakennusjätteestä kootuksi. Kävi ilmi, että se kunnioittaa vuoden 1974 neilikkavallankumousta. Sama merkittävä tapahtuma on saanut nimiinsä myös toisen kohteen, Tejo-joen ylittävä pitkä ja korkea kaksitasoinen riippusilta on nimeltään Ponte 25 de Abril, kumous nimittäin alkoi 25.4.1974. 

Täällä monien paikkojen nimet ovat monisanaisia ja ulkomaalaiselle vähän hankalia. Tämä hotelli on kadulla, jonka nimi on Rua Joaquim Antonio de Aguiar. Samaa tyyliä noudattaen Joensuussa voisi olla vaikkapa Kauppaneuvos Kyösti Juhani Kakkosen katu tai Joensuu-päivän mukaan nimetty Marraskuun kahdennenkymmenennenyhdeksännen päivän silta. Onneksi ei ole. 


To Lisbon

November is the darkest and gloomiest month of the year in Finland. Now that Timo and I are no longer at work, we have every year escaped some of that darkness, two years ago to New Zealand, last year to Italy and now to Portugal. We left Helsinki last Tuesday, 8 November, very early in the morning, and arrived in Lisbon before nine, even though the flight was an hour late. Well, it helped that there is a two-hour time difference between Finland and Portugal. Anyway, it was good to have a whole day to go around on day one.  

The center of Lisbon is located on several steep hills and a valley between them. The flat area is not very large, it includes the shores of the river Tejo, the squares Praca do Comercio, Rossio and Praca dos Restauradores and the streets between them. The parkway Avenida da Liberdade leading north from Restauradores is climbing uphill towards a roundabout in its northern end. In the middle of the roundabout stands a pompous marble pillar with a statue of Marquis de Pombal standing on top of it  with a lion. This monument is an important landmark to us, because we are staying at a hotel next to it. There is an underground station below the roundabout, and it was really easy for us to come to the hotel from the airport, we just took the metro to the Marquis de Pombal station, and it cost less than two euros.

On Tuesday we walked around on those above mentioned squares and streets and admired the old buildings. Some of them are quite decorative in a traditional Portuguese style. One of the traditions is to cover the walls with coloured tiles. The most common colours are blue, green and white, but there are also other colours. The pavements and squares are covered with small cubic stones, white and black, and they form different patterns. From old experience on Madeira we know that the white stones are very slippery when wet.

Wednesday was grey and a bit rainy, a good day for going to museum. Finding out facts of Liverpool before this trip I read of Calouste Gulbenkian for the first time. He was an extremely rich Turkish man who had moved to Portugal and who collected art from Europe, Middle East, China and Japan. When he died, he left his priceless collection to the state of Portugal, and it can be seen in Museu Calouste Gulbenkian. We enjoyed this museum, I liked especially some paintings of Rembrandt and Rubens, a gold mask of a pharaoh, Arabic tiles and French jewellery.

The park above Marquis de Pombal is called Parque Eduardo VII. It was named after Edward VII, King of England, when he had made some agreement with Portugal in the early years of 20th century. The middle of the park is treeless, there is only a low-cut hedge in square forms, as you can see in the picture. At the top of the park there is a viewpoint with a fountain in memory of the Carnation revolution that started on 24 April 1974. That date is important to the Portuguese, they have also named the bridge crossing the Tejo after that date, Ponte 25 de Abril.  The names of streets and other places are often made up of several words or even dates. That is quite confusing to foreigners who don't know the language.